Moottorikelkkailu

Oikeudet ne mökkiläi

Kuka tai mikä taho osaa valaista asiasta kuin moottorikelkkailureitit ja niiden sijainnin oikeudellisuus? Käsitykseni mukaan k.o. kelkkareit / urat eivät saa ohjautua esim. mökkitielle, olkoonpa maanomistaja kuinka sitä mieltä, että hän omistaa maan. Mökkitie on n.s. rasitetie, joka mökkitilaa lohkottaessa on merkitty maarekisteriin ja kauppakirjaan. Oikeasti kelkkaura on merkitty kulkevaksi tien ulkopuolella, mutta on ollut helpompi kelkkauran vieminen valmiiseen "uraan" eli mökkitien päälle. Mökkitiellä ajetaan autoilla, kuten se kaikille on itsestäänselvä asia. Onhan tie verrativassa maantiehen, koska se on moottoriajoneuvoilla ajettava tie, eikä mikään kärrypolku.
Moottorikelkkakerho ei ole tietoinen k.o. kohteesta, ettei se ole virallinen heidän tietojen mukaan. Mihin tässä asiassa voisi kääntyä. Maanomistajan kanssa on mahdoton asiasta edes keskustella. Hän ei alunperinkään, kelkkauran tiellemme perustaessaan, mökkiläisille aikomuksistaan ilmaissut. Hänhän omistaa maapohjan ja niinollen luulee saavansa tehdä, mitä haluaa!
Maanomistajienkin olisi sivistävää olla mökkiläisiinsä asiallisesti yhteydessä, tekeepä mitä tahansa, jos asiassa kuin asiassa sivuaa mökkiläistäkin! Missä on edes sydämensivistys?

270

4805

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikeudet ne mökkiläi

      Jatkoa edelliseen. Näinkö Kuhmoinen hoitaa mökkiläisiä. Ne yksittäiset maaomistajat, jotka ovat saaneet myytyä hyvällä hinnalla mökkitontin, kohtelevat sitten mökkiläistä yliolkaisesti, isäntiä kun ollaan. Tällä jääräpäisyydellä karkotetaan Kuhmoisista kiinteistöveronmaksajia. Täytynee luopua mökistä, kun niin riitaiseksi asiat menevät. Ei ole kuin oma mielipide eräillä isännillä. Ei hyvä!

      • sijoittaja

        Mitä itket! Ei se ole hölmö joka pyytää, vaan joka maksaa. Köyhät riitelee tiestä ja rikkaat maasta. Pistä myyntiin vaan. Kyllä sen sun kiinteistöveron joku muu maksaa, eikä itke, kun tikkari tippuu maahan.

    • Niin ne tekii

      Oletko ottanut yhteyttä kunnan tekniseen toimeen ja poliisiin?

      Tule Kuhmoisiin, tule ihmisiin. Kuhmoinen, Keski-Suomen kesämökkikunta! Vai miten ne sloganit menivät?

      • pölöpölö77

        Voin tulla kuhmoisiin ja voin tulla sinun akkaasi jos tiedät mitä tarkoitan??

      • vikakuinvika
        pölöpölö77 kirjoitti:

        Voin tulla kuhmoisiin ja voin tulla sinun akkaasi jos tiedät mitä tarkoitan??

        Tyhmyyden tiivistymä ilmaisee itseään..

      • hautausurakoitsija

        Tyhmä kun tyhmä, tai sitten muuten vaan vähän poissaoleva.

    • kukako

      On se tosiaan kummallista, kun etsii rauhaa kaupunkielämän jälkeen, moottorikelkat pörrää ja veneet pörrää rantoja pitkin ja vielä keljut itepäiset isäntämiehet humalassa hilluvat...!

    • ÖKY.

      Se on kattos sillai et mökkiläinen on mökkiläinen ja tilallinen on isäntä.
      Mitäs siitä tulis jos mökkiläiset isäntiä komentelis?

      • eipä enempää

        Älä muuta viserrä! Ja minkälainen heppu muuten keksi ottaa tuohon moottorikelkkajuttuun vielä vuoden päästä kantaa! Taisi jollain tavoin kalahtaa omaan nilkkaa, luulen ma. Tai tällä palstalla on liian hiljaista.

      • hautausurakoitsija

        Ei tällä palstalla varmaan liian hiljaista ole. Taitaa tollaset turhan itkijät herättää keskustelua. Eihän höpöt pysty muuta kun höpöttää höpöjen sivustoilla.

      • hölökynkölökyn
        hautausurakoitsija kirjoitti:

        Ei tällä palstalla varmaan liian hiljaista ole. Taitaa tollaset turhan itkijät herättää keskustelua. Eihän höpöt pysty muuta kun höpöttää höpöjen sivustoilla.

        Kuten näkyy...

      • hiljaa_hyvä_tulee
        hautausurakoitsija kirjoitti:

        Ei tällä palstalla varmaan liian hiljaista ole. Taitaa tollaset turhan itkijät herättää keskustelua. Eihän höpöt pysty muuta kun höpöttää höpöjen sivustoilla.

        Hölökynkölökyn. Kuinkas hautausurakoitsija sitten vierailee tuhkatiheään k.o. palstalla höpöttäjien joukossa??! Vai onko urakat loppuneet...?

    • Ajan aina

      Onneksi ne veneet ei pörrää talvisin ja kelkat kesällä. Kehä kolmoselta ei näitä onkelmia taita olla.

      • oikeudet

        Niin ja se mönkijäkin pörisee siellä lahdella ja häiritsee luonnon rauhaa kelkkojen lisäksi. Kyllä luonto turmeltuu, kun pörinät peittää luonnon hiljaisuuden...

      • Hyvääkin

        Harjoitus tekee mestarin, Kuhmoisten kelkkailijat voittaneet "Karstula"-kisan.

      • hautausurakoitsija

        Hyvä kuhmoinen ja kelkkailijat! Älkää antako toisten itkujen haitata tekemisiänne!

      • oikeudet
        oikeudet kirjoitti:

        Niin ja se mönkijäkin pörisee siellä lahdella ja häiritsee luonnon rauhaa kelkkojen lisäksi. Kyllä luonto turmeltuu, kun pörinät peittää luonnon hiljaisuuden...

        Kun mönkijän pörinä loppuu, niin sitten alkaa kelkka kiitämään pitkin järveä. Kyllä on luonnonrauha mennyttä. Poliisia tarvittaisiin hillitsemään pensan katkuisia ajelijoita.

      • pollari
        oikeudet kirjoitti:

        Kun mönkijän pörinä loppuu, niin sitten alkaa kelkka kiitämään pitkin järveä. Kyllä on luonnonrauha mennyttä. Poliisia tarvittaisiin hillitsemään pensan katkuisia ajelijoita.

        Ja valkotakkisten pitäisi hakea tollanen pelle lataamoon roikan päähän. V......A P.....E tollanen V...N itkeminen!

      • rauhakaikille
        oikeudet kirjoitti:

        Kun mönkijän pörinä loppuu, niin sitten alkaa kelkka kiitämään pitkin järveä. Kyllä on luonnonrauha mennyttä. Poliisia tarvittaisiin hillitsemään pensan katkuisia ajelijoita.

        Noi itsevaltiaat pilaavat kaikkien kelkkailijoiden maineen ja olisi hyvä jos kelkkakerho puuttuisi kovalla kädellä tuohon villinä rehottavaan kelkkailuun.

    • juntti jussi

      Meilläpäin pohjanmaalla etelän herra osti 3000neliötä maata ja rakensi mökin. Sen jälkeen se omisti puheidensa mukaan tien ja maatakin vähän enemmän mökin ympäriltä. Taidat olla samanlainen jeppe. Tee tontillasi mitä haluat ja ole tyytyväinen, että pääset ajelemaan mökillesi. Tämä on varmasti paras ohje ongelmiisi. Pohjanmaalla tämä herra leimautui täysin pelleksi. Varo ettet koe samaa kohtaloa, vai joko on myöhäistä..

    • virran pohjalta

      Olekko nää sama pelle, joka oli ajanu auton tielle poikittain ja meinattii porukalla törmätä siihen pari vuotta sitten, jossain Isojärven kansallispuiston lähellä. Että olis vituttanu, jos olis skiidun kuomu hajonnu ja sen jälkeen olis vituttanu autoilijaa enemmän.

    • Harmoisista kumahtaa

      En ole täällä Harmoisissa moiseen törmännyt. Mönkijällä muuan henkilö sillointällöin ajelee, mutta ei se ole ongelma.

      • oikeudet

        Tämä mönkijä kulkee mistä sattuu ja ympäri vuorokauden. Ei ole sydämen sivistystä ei.

      • mikäkenen
        oikeudet kirjoitti:

        Tämä mönkijä kulkee mistä sattuu ja ympäri vuorokauden. Ei ole sydämen sivistystä ei.

        Mikä mönkijä kenen mönkijä? sa suoraan.

      • sivusta seurannut
        oikeudet kirjoitti:

        Tämä mönkijä kulkee mistä sattuu ja ympäri vuorokauden. Ei ole sydämen sivistystä ei.

        Ei siellä surise ja pörise, kun kahdella menninkäisellä korvien välissä. Mönkijässä ei ole mitään vikaa.

    • niinpä niin

      "Vihreä kateudesta" -nimimerkille. Luepa (kai olet luku taitoinen ja ymmärryksesikin pelaa?) se ensimmäinen kirjoitus uudelleen ja kokonaan. Ei siinä mökkiläinen ole omistamassa tien alla olevaa maata saatikka ajatuksena: kaikki on yhteistä, eikä ole suinkaan kommunismista kysymys, vaan oikeuksista ja laista! Luepa vaikka kirjastosta yksityistielaista, mitä se sanoo esim. rasitetiestä ja sillä ajelusta moottoriajoneuvoilla esim., ilman vaikkapa mökkiläisen lupaa. Turha näihin on sotkea sosialisista aatetta!

      • isännän lupa

        ^ Tyhmyyttään näyttää toteen tuon kirjoittaja ^

        Mökkiläisen maalla harvoin rasitetietä. Rasitetie yleensä kantatilalla josta mökkitontti lohottu. Kantatilan omistaja eli isäntä saa päättää salliiko se muidenkin käyttää sitä, vaikka moottorikelkalla ajoon.

      • tieinsinööri
        isännän lupa kirjoitti:

        Ei tarvita juu mökkiläiseltä lupaa. Mökkiläinen saa ajella mökilleen ja pois, mutta siihen se jääkin sitten. Ei tarvi ruveta jakelemaan oikeuksia ketkä siellä saa liikkua. Meilläpäin mökkiläinen vietiin putkaan lopulta, kunta tukki tien menemällä makaamaan tielle tukkirekan eteen. Väitti että ilman hänen lupaansa maanomistaja oli myyny puunsa ja tukkien pois ajamiseen ei varsinkaan ole oikeutta. Tontti oli lohkottu kantatilasta ja tontin ostajalle oli annettu tienkäyttö oikeus mökille kulkuun lohkomisessa. Ei ymmarra ei ymmarra sano herra, kun nostettiin maijan perään..

      • asia on näin
        tieinsinööri kirjoitti:

        Kuulehan sie inssi. Jos mökkiläisen tienoikeuteen kuuluu hänen tienkäyttö ilman erillistä muuta ajoa sopimatta, on se hänen vallassaan. Jos kaupantekohetkellä sovitaan papereissa, että muukin sovittu ajo sallittu, se on näin. muu moottoriajoneuvoilla ajo on tien haltijan luvan varassa. Älä sie inssi sovella omiasi, ku et tiijä asjan oikeaa laitaa, mistä on kysymys1 Olet vain kirjanoppinut. tietäähän ne INSINÖÖRIT!

      • Maaoikeusinsinööri
        asia on näin kirjoitti:

        ^ Lisää tyhmyyttään näyttää mökkiläinen joka ärtynyt oikeuksistaan ^

        Nykypäivää on että kirjoista luetaan ja opiskellaan, mutta täytyy myös ymmärtää lukemansa.

        15.6.1962/358
        Dokumentin versiot

        Viitetiedot
        På svenska

        Laki yksityisistä teistä

        Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

        Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
        1 LUKU
        Yleisiä säännöksiä
        1 §

        Tämä laki koskee kaikkia yksityisiä teitä, sellaisia teitä lukuun ottamatta, joita vain asianomaisen kiinteistön omistajalla tai haltijalla on oikeus käyttää. Sellaiseen tiehen, jota myös muulla on oikeus käyttää, mutta johon kenelläkään ei ole pysyvää käyttöoikeutta, sovelletaan tätä lakia vain niissä kohdin, joissa niin on nimenomaan säädetty.

        Nyt kun olet lukenut tuon ja toivottavasti ymmärtänyt....? Olet puhunut aina rasitetiestä, johon ilmeisesti sinulla oikeus, et ole kiinteistön omistaja tuolla rasitetiellä.........mene häpeen ja nieleen kiukkuasi sinne mökkiin, voit kuunnella kuinka kelkat kulkee.

      • huh-huh
        Maaoikeusinsinööri kirjoitti:

        Hei, mistä niin päättelet, etten ole omistaja, ja vaikken olisikaan, mitä tämä asia sinuna ulkopuolisena yleensä kuuluukaan?! Vai oletko kenties hyvinkin läheinen tämän asian kanssa? Taidatpa olla kelkkailija itse, kun noin kovasti kiukuttaa? Kelkkailijat luulevat olevansa herroja ja hidalgoja, kun pääsevät pöristelemään ja ilmaa saastuttamaan. Saisivat maksaa ilmastonsaasteveroa hekin. Keväällä kun hiihtäjä kulkee jäällä, lumen harmaus on kelkkareitillä suorastaan musta. Sehän on sitä "kerosiinia", mitä kelkat kylvävät. Henkensä kaupalla joutuu kelkkailijan takia hiihtämän. Kun kova tuuli käy vasten, ei kuule kelkkailijan tuloa takaa käsin. Ja entäs mökkiteillä. Sieltä se kelkkailija pyrähtää autoa tai kävelijää vastaan mäennyppylän takaa täysillä...Olipa vähällä -tilanne. Ja nimenomaan kelkkailu on kielletty esim. mökkitiellä, jossa on autoliikenne. Eikö arvon tieinsinööri osaa ajatella inhimmilisesti tai käytännön puolelta. Mutta sellaisiahan ne insinöörit ovat: kirjaviisaita, ei käytännön tavalla ajattelevia, sehän on vanha vitsi. Kuulemma putkiaivot, olen kuullut sanottavan. Suomihan on insinöörien luvattu maa... Sanoiskohan, että parempi hyvä teknikko (minkä alan tahansa) kuin huono inssi! Onkos arvon insiinöörillä työtön aika, kun ehtii tarttua häntä koskemattomaan asiaa. Täytyyhän ne tietonsa tuoda keskustelupalstalla edes esille, että muutkin näkevät osaamisen ja tietämisen. Ei ku lissää kirjaviisautta!

      • laki ja oikeus

        Tietenkin mökkiläisellä on pysyvä oikeus tiehensä, joka hänen käyössään ja vain siinä tapauksessa, että joku taho saa myös käyttää tarvittaessa ja josta on sovittu. Jokaiseen mökkiin ja taloon täytyy olla tieyhteys. Esim. mökin omistaja on tien haltija, maan omistaja omistaa maan sen alla, mutta se ei ole sama, että tämä omistaa tienkin. Ei omista. Mökkitie on mökin omistajan hallinnassa, niin korjauksineen kuin muinekin hoitoineen. Katsomallaan tavallaan huolehtii tiestä omiin tarpeisiinsa. Ja nimenomaan, kun tästä tiestä on tehty sopimus, esim. onko ulkopuolisella oikeutta käyttää sitä.ja varsinkin moottoriajoneuvoilla ahuviajelu ja nimenomaa moottorikelkalla. MÖKKITIE ei ole kelkkailu-ura. Jotkut mökkiläiset ovat laittaneet puomiakin juuri luvattoman kelkkailun takia. Ja siitähän nämä kelkkailijat eivät tykkää! Sanoisko tuohon rasitetiehen, että arvon tieinsinööri ei taida ymmärtää, mitä se tarkoittaa? Onko vanhanaikainen sana sitten.

      • tieyhteys

        Saahan maanomistaja myydä puitaan ja maitaan. Tuskin mökkiläinen tarkoitti sanallisesti, että juuri puita oli myyty ilman hänen lupaa ;)! Tukkien poiskuljettaminen olisi hyvän tavan ja käytöksenkin mukaan ollut sovittavissa jo ajoissa mökkitien haltijan kanssa. Asiasta tarkempaa tietämättömänä ei enempää voi arvostella.Kuinka tarkkaan mökin ostajan kanssa on sovittu tien käytöstä, kun paikka on myyty. Puhumalla asiat selviävät - toivottavasti. Ainakin joidenkin kanssa näinkin käy. Ja sitä paitsi ainahan tonttikaupassa on pakollinen tieyhteys tontille. Sen tekee sitten jokainen tavallaan.

      • tyhmyydestä...
        isännän lupa kirjoitti:

        ^ Tyhmyyttään näyttää toteen tuon kirjoittaja ^

        Mökkiläisen maalla harvoin rasitetietä. Rasitetie yleensä kantatilalla josta mökkitontti lohottu. Kantatilan omistaja eli isäntä saa päättää salliiko se muidenkin käyttää sitä, vaikka moottorikelkalla ajoon.

        Näinhän tämä on: kantatilasta lohkotun tontin tieyhteys on RASITETIE. Ei kantatilan omistaja päätä rasitetien käytöstä, vaikka se onkin hänen maillaan - luonnollisesti. Jos kauppakirjassa on maininta vaikkapa kantatilan tarpeesta käyttää maatalous yms kaltaisiin ajoihin, sehän merkitään kauppakirjaan erikseen. Kantatilan mailla oleva mökki -tai muu tie on RASITETIE. Mökin omistajalla on oikeus kieltää ylimääräiset ajot, kuten kelkkailu ja muu ajoneuvoliikenne tiellään, koska hän on tien haltija. Haltijana hän myös huolehtiin tiensä kunnosta. Miten niin kantatilan isäntä saa päättää mökkiläisen tiekäytöstä?? Ei hän tietä omista, sehän on esim. mökkiläistä varten tontin myynti yhteydessä luovutettu alue ja siksi talolle n.s. rasitetie eli hänen maalleen "rasite". Itse olet tyhmä!

      • ne lait ja asetukset
        Maaoikeusinsinööri kirjoitti:

        ^ Lisää tyhmyyttään näyttää mökkiläinen joka ärtynyt oikeuksistaan ^

        Nykypäivää on että kirjoista luetaan ja opiskellaan, mutta täytyy myös ymmärtää lukemansa.

        15.6.1962/358
        Dokumentin versiot

        Viitetiedot
        På svenska

        Laki yksityisistä teistä

        Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

        Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
        1 LUKU
        Yleisiä säännöksiä
        1 §

        Tämä laki koskee kaikkia yksityisiä teitä, sellaisia teitä lukuun ottamatta, joita vain asianomaisen kiinteistön omistajalla tai haltijalla on oikeus käyttää. Sellaiseen tiehen, jota myös muulla on oikeus käyttää, mutta johon kenelläkään ei ole pysyvää käyttöoikeutta, sovelletaan tätä lakia vain niissä kohdin, joissa niin on nimenomaan säädetty.

        Nyt kun olet lukenut tuon ja toivottavasti ymmärtänyt....? Olet puhunut aina rasitetiestä, johon ilmeisesti sinulla oikeus, et ole kiinteistön omistaja tuolla rasitetiellä.........mene häpeen ja nieleen kiukkuasi sinne mökkiin, voit kuunnella kuinka kelkat kulkee.

        Vain mökin omistajalla on oikeus käyttää ja määrätä tiestään, paitsi jos kauppakirjassa on sovittu muunkin tahon tien käytöstä rajallisesti. Ja nimenomaan ei kelkkailun ja ulkopuolisten ajoneuvojen pörräily ei ole sallittua mökkitiellä. Se on yksityistie.

      • Maaoikeusinsööri
        huh-huh kirjoitti:

        Hei, mistä niin päättelet, etten ole omistaja, ja vaikken olisikaan, mitä tämä asia sinuna ulkopuolisena yleensä kuuluukaan?! Vai oletko kenties hyvinkin läheinen tämän asian kanssa? Taidatpa olla kelkkailija itse, kun noin kovasti kiukuttaa? Kelkkailijat luulevat olevansa herroja ja hidalgoja, kun pääsevät pöristelemään ja ilmaa saastuttamaan. Saisivat maksaa ilmastonsaasteveroa hekin. Keväällä kun hiihtäjä kulkee jäällä, lumen harmaus on kelkkareitillä suorastaan musta. Sehän on sitä "kerosiinia", mitä kelkat kylvävät. Henkensä kaupalla joutuu kelkkailijan takia hiihtämän. Kun kova tuuli käy vasten, ei kuule kelkkailijan tuloa takaa käsin. Ja entäs mökkiteillä. Sieltä se kelkkailija pyrähtää autoa tai kävelijää vastaan mäennyppylän takaa täysillä...Olipa vähällä -tilanne. Ja nimenomaan kelkkailu on kielletty esim. mökkitiellä, jossa on autoliikenne. Eikö arvon tieinsinööri osaa ajatella inhimmilisesti tai käytännön puolelta. Mutta sellaisiahan ne insinöörit ovat: kirjaviisaita, ei käytännön tavalla ajattelevia, sehän on vanha vitsi. Kuulemma putkiaivot, olen kuullut sanottavan. Suomihan on insinöörien luvattu maa... Sanoiskohan, että parempi hyvä teknikko (minkä alan tahansa) kuin huono inssi! Onkos arvon insiinöörillä työtön aika, kun ehtii tarttua häntä koskemattomaan asiaa. Täytyyhän ne tietonsa tuoda keskustelupalstalla edes esille, että muutkin näkevät osaamisen ja tietämisen. Ei ku lissää kirjaviisautta!

        ^ Kolmas kerta toden sanoo, olet tyhmä ^

        " Onkos arvon insiinöörillä työtön aika, kun ehtii tarttua häntä koskemattomaan asiaa. "

        ^ Tuohon vastaan että sinunlaisten valittajien takia tässä töitä tehdään. ^

        Kommentoitten yksityishenkilönä, enkä virkamiehenä.

        https://www.youtube.com/watch?v=lr_d4vTfByc

      • Siirretään rasitetie
        tyhmyydestä... kirjoitti:

        Näinhän tämä on: kantatilasta lohkotun tontin tieyhteys on RASITETIE. Ei kantatilan omistaja päätä rasitetien käytöstä, vaikka se onkin hänen maillaan - luonnollisesti. Jos kauppakirjassa on maininta vaikkapa kantatilan tarpeesta käyttää maatalous yms kaltaisiin ajoihin, sehän merkitään kauppakirjaan erikseen. Kantatilan mailla oleva mökki -tai muu tie on RASITETIE. Mökin omistajalla on oikeus kieltää ylimääräiset ajot, kuten kelkkailu ja muu ajoneuvoliikenne tiellään, koska hän on tien haltija. Haltijana hän myös huolehtiin tiensä kunnosta. Miten niin kantatilan isäntä saa päättää mökkiläisen tiekäytöstä?? Ei hän tietä omista, sehän on esim. mökkiläistä varten tontin myynti yhteydessä luovutettu alue ja siksi talolle n.s. rasitetie eli hänen maalleen "rasite". Itse olet tyhmä!

        " Ei hän tietä omista, sehän on esim. mökkiläistä varten tontin myynti yhteydessä luovutettu alue ja siksi talolle n.s. rasitetie eli hänen maalleen "rasite". Itse olet tyhmä! "

        Tämä tahtoo kertoo että mökkiläinen omistaa tiet ja pihat kaupunkiosakkeestaan mökilleen asti.

      • tyhymäkö?
        Siirretään rasitetie kirjoitti:

        " Ei hän tietä omista, sehän on esim. mökkiläistä varten tontin myynti yhteydessä luovutettu alue ja siksi talolle n.s. rasitetie eli hänen maalleen "rasite". Itse olet tyhmä! "

        Tämä tahtoo kertoo että mökkiläinen omistaa tiet ja pihat kaupunkiosakkeestaan mökilleen asti.

        Voi vitsi, kun huvittaa! Jopas mennee hölinäksi nimim. "siirretään rasitetie". Pöljäkö olet?! Käytähän järkeäsi, kun luet kirjoitusta. Luepa vielä kertaalleen, mitä kirjoitus tarkoitti... Höh! No, jollain ei ole muuta hauskaa kuin väännellä asioita.

      • Laitetaan tie tunnel
        tyhymäkö? kirjoitti:

        Täytyykö tehdä vielä veräjät tilan ympäri että ymmärrät, et omista rasitetietä. Sinulla tai (käytetään teittitelyä, jotta kokee olevansa tärkee mökkiläinen) Teillä on vain oikeus kulkea tietä myöden.

      • sivusta seurannut
        tyhymäkö? kirjoitti:

        Voi vitsi, kun huvittaa! Jopas mennee hölinäksi nimim. "siirretään rasitetie". Pöljäkö olet?! Käytähän järkeäsi, kun luet kirjoitusta. Luepa vielä kertaalleen, mitä kirjoitus tarkoitti... Höh! No, jollain ei ole muuta hauskaa kuin väännellä asioita.

        Taitaa tää rasite tyyppi olla paikan kovin rasite itse. Rasitetodistukseen maininta myös tällaisista toisia rasittavista tyypeistä.

      • virran varrelta
        tyhmyydestä... kirjoitti:

        Näinhän tämä on: kantatilasta lohkotun tontin tieyhteys on RASITETIE. Ei kantatilan omistaja päätä rasitetien käytöstä, vaikka se onkin hänen maillaan - luonnollisesti. Jos kauppakirjassa on maininta vaikkapa kantatilan tarpeesta käyttää maatalous yms kaltaisiin ajoihin, sehän merkitään kauppakirjaan erikseen. Kantatilan mailla oleva mökki -tai muu tie on RASITETIE. Mökin omistajalla on oikeus kieltää ylimääräiset ajot, kuten kelkkailu ja muu ajoneuvoliikenne tiellään, koska hän on tien haltija. Haltijana hän myös huolehtiin tiensä kunnosta. Miten niin kantatilan isäntä saa päättää mökkiläisen tiekäytöstä?? Ei hän tietä omista, sehän on esim. mökkiläistä varten tontin myynti yhteydessä luovutettu alue ja siksi talolle n.s. rasitetie eli hänen maalleen "rasite". Itse olet tyhmä!

        Nyt tulee niin tyhmää juttua, että uskotko itsekkään enää omiin puheisiin. Kyllä taitaa olla kaverilla ihan omat lait ja asetukset.

      • mökin omistaja
        virran varrelta kirjoitti:

        Nyt tulee niin tyhmää juttua, että uskotko itsekkään enää omiin puheisiin. Kyllä taitaa olla kaverilla ihan omat lait ja asetukset.

        Niin kenellä? Laki ja järjestys se olla pittää mökkipaikkakunnallakin! Aina vaan sama kirjoittaja vastailee, jopa omiin toitotuksiinsa!

      • Isäntä maalta
        mökin omistaja kirjoitti:

        Niin kenellä? Laki ja järjestys se olla pittää mökkipaikkakunnallakin! Aina vaan sama kirjoittaja vastailee, jopa omiin toitotuksiinsa!

        Laki on ja se on näin: Te menette mökkilenne rasitetietä pitkin ja hyväksytte myös muut tienkäyttäjät.

        Mökkiläiset monesti ihme valittajia, milloin valitetaan lehmän ammumisesta tai kuivurin ääneestä. Eikö siellä kaupungissa ole sitä valittamista, kuten kerrostalo kyttäystä?

        https://www.youtube.com/watch?v=eab1QBfpXyo

      • naurava kulkuri
        Maaoikeusinsööri kirjoitti:

        ^ Kolmas kerta toden sanoo, olet tyhmä ^

        " Onkos arvon insiinöörillä työtön aika, kun ehtii tarttua häntä koskemattomaan asiaa. "

        ^ Tuohon vastaan että sinunlaisten valittajien takia tässä töitä tehdään. ^

        Kommentoitten yksityishenkilönä, enkä virkamiehenä.

        https://www.youtube.com/watch?v=lr_d4vTfByc

        Nyt on tyhmyys tiivistyny tosiaan. Vuosisadan naurut sain, kun luin näitä juttuja. Onneksi on olemassa höpöjä, jotka kertoo näin outoja juttuja. Ei juma, ei voi, kun nauraa!

      • virran varrelta
        mökin omistaja kirjoitti:

        Niin kenellä? Laki ja järjestys se olla pittää mökkipaikkakunnallakin! Aina vaan sama kirjoittaja vastailee, jopa omiin toitotuksiinsa!

        Tyhmältähän niitä tyhmyyksiä tulee. Mietippä sitä.

      • lynx lynx
        asia on näin kirjoitti:

        Kuulehan sie inssi. Jos mökkiläisen tienoikeuteen kuuluu hänen tienkäyttö ilman erillistä muuta ajoa sopimatta, on se hänen vallassaan. Jos kaupantekohetkellä sovitaan papereissa, että muukin sovittu ajo sallittu, se on näin. muu moottoriajoneuvoilla ajo on tien haltijan luvan varassa. Älä sie inssi sovella omiasi, ku et tiijä asjan oikeaa laitaa, mistä on kysymys1 Olet vain kirjanoppinut. tietäähän ne INSINÖÖRIT!

        Tien haltija, eli isäntä hyvä teknikko, tai mikä lie oletkin. Tittelit ja oikeudet taitaa nyt olla sekaisin kuin puolukka siellä kuuluisassa paikassa, kun on päässy liukasteleen.

      • Skiduu mulkku
        lynx lynx kirjoitti:

        Tien haltija, eli isäntä hyvä teknikko, tai mikä lie oletkin. Tittelit ja oikeudet taitaa nyt olla sekaisin kuin puolukka siellä kuuluisassa paikassa, kun on päässy liukasteleen.

        Mökkiläiset olisi ihan Ok jos poimisivat puolukat omalta tontiltaan, ostakaa reilusti sitä maata jos olette ostamassa, ei se niin kallista ole, rahaa saa marjoja poimimalla.

        Terveisin thaikku hieroja

      • utelias mökintonttu
        laki ja oikeus kirjoitti:

        Tietenkin mökkiläisellä on pysyvä oikeus tiehensä, joka hänen käyössään ja vain siinä tapauksessa, että joku taho saa myös käyttää tarvittaessa ja josta on sovittu. Jokaiseen mökkiin ja taloon täytyy olla tieyhteys. Esim. mökin omistaja on tien haltija, maan omistaja omistaa maan sen alla, mutta se ei ole sama, että tämä omistaa tienkin. Ei omista. Mökkitie on mökin omistajan hallinnassa, niin korjauksineen kuin muinekin hoitoineen. Katsomallaan tavallaan huolehtii tiestä omiin tarpeisiinsa. Ja nimenomaan, kun tästä tiestä on tehty sopimus, esim. onko ulkopuolisella oikeutta käyttää sitä.ja varsinkin moottoriajoneuvoilla ahuviajelu ja nimenomaa moottorikelkalla. MÖKKITIE ei ole kelkkailu-ura. Jotkut mökkiläiset ovat laittaneet puomiakin juuri luvattoman kelkkailun takia. Ja siitähän nämä kelkkailijat eivät tykkää! Sanoisko tuohon rasitetiehen, että arvon tieinsinööri ei taida ymmärtää, mitä se tarkoittaa? Onko vanhanaikainen sana sitten.

        Oletko sitten itse rakentanut tien? Oletkon muistanut hoitaa sitä. Kuinkas tien lanaukset ja soritukset? Kuulutko vapaa matkustajiin, vai oletko oikeasti tehny tien eteen jotain? Ihan mietityttää, kun olet noin tosissasi. Varmaan aika kalliiksi tie tullut sitten. Mikset laita puomia sitten, jos se helpottaisi. Vai onko teillä sittenkään mitään muuta oikeutta, kun ajaa vaan sitä tietä. Voihan olla, että jonkun muunkin lupaa tarvitaan noihin touhuihin. Aika omistautunut olet tie asioihin. Taidat olla aatteen mies tai nainen.

      • asiaa seurannut pals
        naurava kulkuri kirjoitti:

        Nyt on tyhmyys tiivistyny tosiaan. Vuosisadan naurut sain, kun luin näitä juttuja. Onneksi on olemassa höpöjä, jotka kertoo näin outoja juttuja. Ei juma, ei voi, kun nauraa!

        Itekkö olet kaikki kirjoituksesi peukuttanut?!! ;D Nämä haiskahtavat yhden ja saman kirjoituksilta! Ei ole kommentit kummoisia, samoista aivoituksista lähtöisin! Heh-heh...! Lopetahan jo tuo höpäjäminen! Eikö ole muuta asiaa kuin jauhaa ja kommentoida uudelleen samaa...

      • -12,-21,-5!
        virran varrelta kirjoitti:

        Nyt tulee niin tyhmää juttua, että uskotko itsekkään enää omiin puheisiin. Kyllä taitaa olla kaverilla ihan omat lait ja asetukset.

        Joo, eikö vaan ole sama kirjoittaja koko ajan, joka peukuttaa omia kommenttejaan! Siitähän sitä luulee saavansa jotain tyydytystä itselleen, kun on niin hyviä ajatelmia tai H-ajatel-mia!

      • Kelkaileva venäläine
        -12,-21,-5! kirjoitti:

        Joo, eikö vaan ole sama kirjoittaja koko ajan, joka peukuttaa omia kommenttejaan! Siitähän sitä luulee saavansa jotain tyydytystä itselleen, kun on niin hyviä ajatelmia tai H-ajatel-mia!

        Hypokondria on tullut mökkiläiselle. Osta sinäkin kelkka, mutta varo hypotermiaa. Jos tulee oireita hypotermiasta, tule tänne palstalle ottaan lisää lämpöö mökkiläinen.

      • yamaha kulkee
        asiaa seurannut pals kirjoitti:

        Itekkö olet kaikki kirjoituksesi peukuttanut?!! ;D Nämä haiskahtavat yhden ja saman kirjoituksilta! Ei ole kommentit kummoisia, samoista aivoituksista lähtöisin! Heh-heh...! Lopetahan jo tuo höpäjäminen! Eikö ole muuta asiaa kuin jauhaa ja kommentoida uudelleen samaa...

        Kyllä luulen, että asialla on aika montakin kirjoittajaa. Ettet olisi vaan itse myös kelkkailun vastustaja. Taitaa kelkkailevia henkilöitä olla kuhmoisten kulmilla aika paljon. Enemmän varmasti kuin vastustajia.

      • tyytyväinen
        yamaha kulkee kirjoitti:

        Kyllä luulen, että asialla on aika montakin kirjoittajaa. Ettet olisi vaan itse myös kelkkailun vastustaja. Taitaa kelkkailevia henkilöitä olla kuhmoisten kulmilla aika paljon. Enemmän varmasti kuin vastustajia.

        Kerrotaan jotain positiivistä asiaakin väliin. Kiitos hyvistä kelkkaurista. Ajeltiin vikloppuna kelkoilla ja joku olikin ajanu reitit läpi. Oli hieno ajella kirkonkylän ja päijälän suunnilla. Jatkakaa reitin pitäjät samanlailla ja älkää antako turhien urputtajien vaikuttaa hyvään toimintaanne. Kelkat ovat pysyneet hyvin reiteillään ja luvaton ajo näin saatu siirtymään reiteille. Kaikkia ei voi mielyttää, eikä tarvitsekkaan. Joka asialla on ahdasmieliset vastustajansa, mutta he eivät ajattelekkaan useasti muuta kuin omaa etuaan. Onko se vanha perimän mukana tullut katkeruus ja kateus kaiken takana. "Kyllä mua korpeaa, kun toisella on hieno kelkka ja mä kuljen vaan potkukelkalla, eihän tommonen peli vetele. Toihan on laitonta ja häiritsevää harrastustoimintaa" niin elämä on valintoja täynnä.

      • Hm_hm
        lynx lynx kirjoitti:

        Tien haltija, eli isäntä hyvä teknikko, tai mikä lie oletkin. Tittelit ja oikeudet taitaa nyt olla sekaisin kuin puolukka siellä kuuluisassa paikassa, kun on päässy liukasteleen.

        Voi, juma...

    • pete20

      Keskellä Tehinselkää voi ajella.

    • Lynksikelekka

      Kuhmoinen, moottorikelkkailun tyyssija. Siitäpä kehittelemään elinkeinopolitikkaa, matkailuvalttia ja uusien asukkaiden houkuttelua. Tunnuslauseena tierasitteet eivät haittaa ja jos niitä ei ole, keksitään.

    • munakkaanmies

      Onko talvi tehny tehtävänsä herra kaikki tietävälle kelkkailun vastustajalle, kun on niin hiljaista? Nyt kannattais ostaa kelkka, kun alko kesäale! Vai onko vaalikiireitä? Löytyisköhän puolueen tovereista henkilö joka kieltäisi kelkkailun ja myisi suomen samalla ulkomaille yhteisomistukseen?

      • munakkaanmiehelle

        hopö höpö !

    • hautausurakoitsija

      No missäs luuraa herra mökkiläinen? Onko tieasiat vieneet kaikki voimat, vai onko herra tullu järkiinsä? Tuskinpa..

      • eipä

        Nimim. sopimustie -kirjoitus myös poistoon. Tämä on herjausta. Tiedetään, kuka nimim. takana piileksii

      • hautausurakoitsija

        Luulin, että palstalla on vaan kommareita! Perhana sentään! Nyt asiantuntija erehtyi pahemman kerran!

      • puuhamaa
        eipä kirjoitti:

        Nimim. sopimustie -kirjoitus myös poistoon. Tämä on herjausta. Tiedetään, kuka nimim. takana piileksii

        Eihän toi nyt mitään herjausta ole. Tottahan se varmasti on. Älä nyt hikeenny, vaikka kesä on. Tarviiko näillä palstoilla roikkua ja kirjoitella. Heti tulee itku, ku tötteröhattu kastuu ja popcornit loppuu. Näinhän niille lapsille käy..

    • hautausurakoitsija

      Mitenkähän kävi herra mökkiläisen tielle? Ei tainut omistaa tietä, kun on ollut niin hiljaa..tajusikohan viimein, että hänellä oli vain oikeus käyttää tietä, eikä omistusoikeutta..

    • kanttinimi

      Jospaskin Mestarisotilas pistäs nimensä! Kanttia?

      • Luuserit

        Samaa mieltä kanssasi. Mutta tietäähän sen ettei tuollaiset vellihousut nimiään julkaise vaikka muita haukkuvat nimillä, niin itse ovat surkeita luursereita jotka vain puskista huutelevat.

    • Neuvostavaari

      Neuvo kaikille joita herjataan asiattomasti nimellä näillä keskustelupalstoilla. Älkää pyytäkö poistamaan viestiä liian nopeasti vaan lähettäkää pyyntö Käräjäoikeuteen niin he alkavat selvittää operaattorin kanssa kuka herjaavia viestiä lähettään. Nykytekniikka on niin ihmeellistä että aina kun jotain netissä tekee niin siitä jää jälki. Näin olen itse saanut herjaajani kiinni ja todisteet oli vedenpitävät.

      Tämä nimimerkki luotankasvuun/Mestarisotilas taitaa olla muutenkin puolisokea, kun kirjoittelee tieasiaa moottorikelkkaketjussa, ei näköjään tiedä niinkään yksinkertaista asiaa kuin että moottorikelkalla ei saa ajaa tiellä.

      • hautausurakoitsija

        Taitaa oikeus olla väsynyt, jos urakkalla tekee rikosilmoituksia..

      • eiperusta

        On nää kuhmoislaiset kummia herjaajia tällä palstalla! Jopa nimellä herjataan ja panetellaan. Tosiaan, miksei pistä omaa nimeään alle?! Jos ei ihan kuhmoislainen, niin sitten joku muu - tollo! Heh! Sitäpaitsi, onko edes persusta kyse tai kommarista, niinkuin täällä joitain kirjoittijia väitetään olevan! Kovin tietäväistä tai LUULEVAISTA väkeä... Ja oikein ollaan mestarisotilasta! Ei käytös ainakaan sotilaallista ole, ellei ole joku korpisoturi...

      • heipparallaa

        Neuvostovaari kirjoitti asiaa. Vihdoinkin joku kommentoi oikein, moottorikelkalla ajoon tienpäällä. Olet oikeassa, se ei ole kelkkaväylä. Nimimerkin takan ollaan niin kirjaviisaita, että vallan. Ja herjataan nimellä peräti, iloisesti ilkkuen. Tuo mestarisotilas taitaa olla kaikkea muuta kuin se ja varsinkaan sotilas. Ampuisi varmaan vain selkään.

      • luotankasvuun
        heipparallaa kirjoitti:

        Kyllä lumet tulee taas ja sitten teidänkin tunteet viilenee hetkeksi. Sitten lämpiää uudestaan kun ajan kelkalla omalla maallani olevalla mökkiläisen rasitetiellä.

      • älyhoiälä_jätä
        luotankasvuun kirjoitti:

        Kyllä lumet tulee taas ja sitten teidänkin tunteet viilenee hetkeksi. Sitten lämpiää uudestaan kun ajan kelkalla omalla maallani olevalla mökkiläisen rasitetiellä.

        Aja vaan omalla maallasi, mutta ei tien päällä! Eikö äly riitä vieläkään, missä SAA ajaa?

    • eikökanttiriitä

      mutta nimees et saa kakastua.. etkö uskalla, eikö kanttis riitäkkän ?

      • kanttikertaakanttiko

        Ei riitä kantti antaa nimeään julki!

    • kanttinimi

      uhoova ressu.

    • Hahma

      Minne ovat esteet kadonneet Mäntyniemestä ?
      Onko nauhat ,narut,köydet vai rahat loppuneet

      • hautausurakoitsija

        Ekana loppui älli ja sitten kyseiset tarvikkeet..

      • luotankasvuun

        Ei älli ole voinnut loppua koska sitä ei ole ollut......

      • mikämäntyniemi

        Pressalta vai?

      • 000o7

        Joo, sehän se...

    • Hahma

      Asia on nyt muuttunut täysin.Mitkähän ne Oikudet mökkiläisellä /moottorikelkkailu /rasitetie ????

      • hahmako

        Rasitetie, eli mökkiläisenä hallitsen tietäni ja maanomistajalla ei ole mitään sanomista siihen piste.

      • hahma
        hahmako kirjoitti:

        Rasitetie, eli mökkiläisenä hallitsen tietäni ja maanomistajalla ei ole mitään sanomista siihen piste.

        UPM tulee kohtapuolin tälle rasitetielle ja kukahan sitten hallinnoi tätä tietä.Missähän esteet viipyy.

      • PonsseMotoKuski
        hahma kirjoitti:

        UPM tulee kohtapuolin tälle rasitetielle ja kukahan sitten hallinnoi tätä tietä.Missähän esteet viipyy.

        Sanos Hahma missä päin tämä leimikko on? On ollut monta huvittavaa juttua kun ollaan tultu mouhoon tienkäytöstä, mutta aina ollaan puut ajettu metsästä ja tullaan ajaan viellä tehtaille.

      • hautausurakoitsija
        hahma kirjoitti:

        UPM tulee kohtapuolin tälle rasitetielle ja kukahan sitten hallinnoi tätä tietä.Missähän esteet viipyy.

        Taitaa olla jo hakkuut käynnissä, kun on kuulunut miehekästä sahan pärinää pari päivää. Aamu pimeästä ilta pimeään. Tuskin ne rantapoliisit siellä työskentelee. Ei taida saha pysyä käsissä..vaikka työkalu ihmisiä ovatkin. Ovat vain aatteen ihmisä..

    • Lynksikelekka

      Onko Kuhmoisissa jo hyvätkin kelkkakelit?

      • skiiduuu

        On ainakin yhdellä. Lunta ei ole maassa ja yks pölhö ajelee kaikkien kelkoilla ja yrittää lopettaa kelkkailun. Se jeppe ajaa ajatuksissaan ympärivuoden, vaikka toisten kelkat huilaa..

    • hahma

      Rakennuslautakunta kokous 17.12.2015 Hyvä päätös (Yksimielinen).
      Ei Naruja ei esteitä.

      • Haukkasalonlossivahti

        mökkiläisenä pysyy vaikka kuinka valittaa. Ilmiannatko taas?

    • Yamaha-kelkka

      Lähde nyt eläkepapparainen huitsin nevadaan tästä moottorikelkkaketjusta pilaamasta kunniallisten moottorikelkkailjoiden mainetta. Kirjoittelet eri nimimerkeillä ja pilaat kelkkailijoiden maineen haukkumalla koko ajan jota kuta. Oikeat kelkkailijat kyllä tietävät missä saa ajella ja missä ei. Ei papparaisen tarvitse antaa neuvoja.
      Asiat josta tässä ketjussa kirjoittelet eivät liity mitenkään moottorikelkkailuun.

      Käy Specsaversilla jos sen jälkeen erotat mille palstalle kirjoittelet.

      • luotankasvuun

        johan ottaa lämpöö, voitko käyttää omaa nimimerkkiäsi Kelkt, persun reppana? Eikös tämä netti ole sinulle mitään opettanut?

        T. Mestarisotilas

      • HyvääPilluuSainSiellä

        Specsaversin silmälaseilla näkee että kovasti on myyty puuta menneinä vuosina. Eikä kaikkia puita ole haloiksi tehty. Mihin rahaa on tarvinnut?

        Moni on tuolla kulmalla ensinnä juonnut ja sitten tehnyt itse ratkaisun että juominen loppuu.

    • Perustelut

      luotankasvuun
      29.12.2015 17:08

      Perustele!

    • PersuVaarillaOnSaari

      " kunniallisten moottorikelkkailjoiden "

      Maanomistaja on kuningas maallaan ja käyttäköön maataan niin kuin tahtoo. Ajan ja tulen ajaan moottorikelkalla omistamallani maalla.

      • Pappapiikkimatolla

        Onneksi mökkiläinen veti suunsa suppuun ja toivotaan ettei enään tule mitään jytkyjä.

    • linksi

      Kelkkamerkit ainakin ovat kadonneet osalta reittiä, että joku on kai aloittanut kelkkailun..

    • Kelkt

      Ja taas on sensuuri käynnyt palstalla? Kukas se oli kuka uhosi ettei yhtään mäntyä kaadeta kuviolta 90? Ajattelin kysäistä kun tuo muisti on niin huono......

      Mitenkäs tuo mökkilupa asia menee, meinataakon siitä valittaa? toisaalta sekin lisää työllisyyttä.

      Hyvä että pakastaa ja päästään ajaan kelkalla jäälle ja kyllä ne tunteet siitä jäähtyy

    • Hahma

      Pakkaskaudesta oli jotain hyötyäkin.Kelkkaura ja reitti jäätyi ja moto sai tehdä RAUHASSA tehtävänsä Mäntyniemen läheisyyhessä.

    • hautausurakoitsija

      Onko mulkeroita näkyny?

      • VännäSunttiaPienemälle

        Onko puukauppa rahat jo kohta juotu ja rällätty?

      • virranviemä

        Kyllä siellä mulkut välillä pyörii..paskat housuissa..

      • linksimies
        VännäSunttiaPienemälle kirjoitti:

        Onko puukauppa rahat jo kohta juotu ja rällätty?

        Raha on niin vanha keksintö, että sitä pitää jokaisella olla. Loppuko omat rahas niihin vitun köysiin? Näytti siellä puunoksalla heiluvan joku pätkä, kun vedin linksillä kaasupohjassa mäkeä ylös.

      • OstanKlapiniNesteenTuuli

        Raha vanha keksintö, mutta sinun aikanasi kaikki sukutilan metsät hakataan ensinnä ja sen jälkeen myydään lopuista risukoista polttopuita mökkiläisille.

        Lopulta vouti myy ja papinsaaressa pidetään puheita ennenaikaisesti. Syynä ennen aikaiselle puheelle ei ole köysiin ajaminen, vaan köyteen meno omatoimisesti

      • arvostele_itseäsi_ensin
        VännäSunttiaPienemälle kirjoitti:

        Onko puukauppa rahat jo kohta juotu ja rällätty?

        Tämäkin kirjoittaja kun pistäisi reilusti nimensä alle, ettei tulisi arvailuja ja väärinkäsityksiä , nimim. kirjoitukselle. Tämmöset vihjailut ovat ala-arvoisia. Näyttää tämä Suomi24 olevan törkeitten kirjoitusten tyyssija. Ei lainkaan arvostelukykyä näillä. Törkyturpia kaikki tyynni. Olen seurannut palstaa jonkin aikaa...

      • MaataOstetaaEiMyydä
        arvostele_itseäsi_ensin kirjoitti:

        Tämäkin kirjoittaja kun pistäisi reilusti nimensä alle, ettei tulisi arvailuja ja väärinkäsityksiä , nimim. kirjoitukselle. Tämmöset vihjailut ovat ala-arvoisia. Näyttää tämä Suomi24 olevan törkeitten kirjoitusten tyyssija. Ei lainkaan arvostelukykyä näillä. Törkyturpia kaikki tyynni. Olen seurannut palstaa jonkin aikaa...

        Piä siä piäsi kiinni ja häpiä kun hävität sukusi säästöt myymällä kaiken. siuna olisin huolissain muusta kuin Suomi24 kirjoituksista.

      • kuka_mitä_milloin
        MaataOstetaaEiMyydä kirjoitti:

        Piä siä piäsi kiinni ja häpiä kun hävität sukusi säästöt myymällä kaiken. siuna olisin huolissain muusta kuin Suomi24 kirjoituksista.

        Kenelle tämä kirjoitus oli tarkoitettu...? "Piä siä..."

    • jämpsäläinen

      Onkohan täällä se heppe äänessä joka tukki yhtenä pääsiäisenä autolla reitin,kun tulimme himoksesta kelkoilla. Harmaa toyota oli mäen alla poikittain. Oli vissiin kuskilta loppunu menovesi, kun oli oluttölkki katolla ja muutama hangessa. Ihmetyttää, kun on varaa soitella täällä suutaan..

      • hautausurakoitsija

        Kyselin pari viestiä sitten onko ¨niitä¨ näkyny, niin heti yksi ilmottautui! Rehellinen ainakin kerran..Vastaa heti, kun nimeä huudetaan!

      • hautausurakoitsija

        Joukko lampaita yritti poistua Neuvostoliitosta rajan yli. Rajavartija: -Miksi haluatte lähteä Neuvostoliitosta? Lampaat: -Koska KGB on määrännyt kaikki norsut pidätettäviksi. Vartija: - Mutta tehän olette lampaita, ette norsuja! Lampaat: -Yritäpä kertoa se KGB:lle.

      • rannanväkeä

        Se mönkijä liikkuu missä haluaa ja ilman lupaa. Ilman täyttää melu ja nokinen saaste pilaa luonnon. Mitenkä voi olla mahdollista. Olisi viranomaisille hommia.

      • lautamiestenmies

        Minäpä tiedän tämän tiensulkijan..Ei sulkenu ihan omaa tietään..

    • hahma

      Luvat on saatu. Vakuutukset kunnossa ja päästöt huomattavasti pienemmät kuin vanhassa katumaasturissa.

    • Ajonauttija

      Tauno Antero naapureineen( Huom 1 Kpl) ei jaa eikä voi antaa ajolupia toisten maille.Piste.

    • Kelluja

      Hiljaista tällä palstalla.Kelkkailijat ovat onneksi löytäneet Hahmajärvi pohjoisen reitin, vaikka opasteet kelluivat järvellä loppuvuodesta.Luvatkin varmaan saatu ja hiljaisuus tarkoittaa varmaan suosumusta kelkkareittiin ja sen sijaintiin.

      • hautausurakoitsija

        Ei hölmötkään jaksa jauhaa paskaa koko aikaa, vaan pitää huilia..ottaa varmasti kunnon päälle.Jos töitä tekis tolla tahdilla, niin tapahtuis ihmeitä. Eipä taida rukkaset pysyä käsissä..

      • puurotvellitsekaisin

        Mutta tämä yksi eli "hautausurakoitsija" vaan jaksaa jauhaa yhtä ja samaa liirumlaarua hölmöjen tavoin! Mitä tätä palstaa olen seuraillut, kovasti k.o nimim. on äänessä. onkohan asiasta edes jyvällä. Kovin sekavaa on haukkuminen...

      • mönkijälläeteenpäin

        Urakoitsija taitaa rehellisesti vittuilla teille, jotka vaihdatte koko ajan nimimerkkiä ja yritätte mustamaalata toisia, kun ette enää muuhun pysty..Tämähän on viimeinen hätähuutopalsta hölmöille! Ei tarvi olla ruudinkeksijä, kun pääse suomi24:ään itkemään.

    • hautausurakoitsija

      Pitäähän hölmöille vähän järkeä puhua, että heräisivät jo! Ei minun tarvitse vittuilla, totta kun puhuu, niin se riittää!

    • mäyränlakkimies

      Hautausurakoitsijasta on tullut mun idoli! Ostaisin itselleni heti puupalttoon, mutta en taida vielä tarvita. Jatka urakkamies vaan samaan malliin ja anna sanallisen miekan sivaltaa!

    • kukastietäämillon

      mäyränlakkimies 3.4.2016 22:25
      Ostaisin itselleni heti puupalttoon, mutta en taida vielä tarvita.

      Kuis tiejät?

    • munakokkelia

      Taas on sensuuri iskeny palstalle. Niinhän siellä Neuvostoliitossa ja nykyään Pohjois-Koreassakin toimitaan. Heti, kun raapasee liiaan läheltä totuutta, niin alkaa KGB toimimaan. Ei uskois, että nykysuomessakin on noita ”Mikä on minun, on minun. Mikä on sinun, on meidän kaikkien.”

      • jatkokertomus

        Mitähän tää munakokkeli tarkoittaa? Ympäripyöreää viestintää. Asiatonta ja tietämätöntä mistään mitään. Onpa tämä hauska seurantapalsta! Ihmeellisä vihjailuja jotakin kohtaan. Koko ajan nälvitään... Ei ole muuta puhuttavaa kuin toisista - p----a. Kumma paikka Kuhmoinen. Enpä ole tällaista palstaa ennen lukenut. Ihan huvikseni tätä seuraan - kuka saa sanoa viimeisen sanan. sitten märistään, kun ei ole kuulolla tai palstalla nähtävillä, vissiin kai se jota mielestään mollataan! Menkää ottamaan mallia muilta palstoilta. Siellä on muutakin elämätä. Ei muuta kuin, se on moron!

      • kokkeliksimeni
        jatkokertomus kirjoitti:

        Kyllä sen sonnan puhumisen on aloittanut ihan pari muualta tullutta, eivät ole paikallisia. Jakavat oikeuksia kuka saa mitäkin tehdä ja yrittävät vielä häiritä henkisesti toisia perättömillä jutuillaan ja syytöksillään.

      • heikun

        Elä veikkoset muuta virka. Vallan kamalaa porukkaa! Kuka niitten kanssa viittii vehata...?

    • Kelluja

      Hiljaista tällä palstalla vaikka kulkijoita riittää ja metsähallitus rikkonut kaksi tietä.
      Mäyrämäentie ja salokanlaantien.Miten kamerat reagoi???? Kallista valvontaa vai liian kaukana ?????

      • uteliaskulkija

        Missä on salokanlaantie, kuhmoisissa vai???

      • oletkokaikkitietävä

        Kellujalle, mihin tarvit kameroita jos kerran tiedät että metsähallitus on tiet rikkonut? Oletko kenties silminnäkijä?

      • mikäkelluj

        Se korjaa, kuka rikkoo.

      • kaksikalaa

        Kalastajat (kaksi ryhmää) joutuneet käyttämään toista tietä. Tie on tämän viestiketjun alkupään kiistelty tie ja moottorikelkkareitti. Hyväkuntoinen tie oikeuden päätöksellä ja hyvät opasteet rantaan.

    • kaksikalaa

      Ei ole vaan on eri tie.Hinta n. 4500 € eli lähes 7 €/m.(Mäntyniemen herra).Joka esiintynee tien omistajana.

      • Relaarelaa

        Tietääkseni ei kukaan "Mäntyniemen herra" ole sanonut OMISTAVANSA" mitään tietä missään! Lienee jollain kummasta syystä tavattoman vaikea tajuta toisten sanomisia. Päässä taitaa pyöriä jotain muuta... Ajatukset ainakaan pysy kasassa tai käsityskyky heikoilla.

    • rienaustenrienausta

      Ai Mäntyniemen herra peräti! Joko pressan tiekin on syynissä? Ettäkö esiintyy tien omistajana peräti? Eihän hän tietä voi OMISTAA vaan hallita! Ne on kaksi eri asiaa, vai? Ei taida hallita tuo nimimerkki, mikä on omistuksen ja hallinnan ero! Kovin näsäviisasta ollaan. Taas täällä muuan lukija. Kiäkiäh! Taitaapi olla arvokastakin paikkaa siellä Kuhmoisissa, kun nuin kovasti seulotaan samaa asiaa tällä palstalla. Ei oo tekemistä muutakaan, Entäs työhommat. Kait sitä työssäkin pitää joskus käydä, täh.

      • nauruvaankovenee

        Voi, kun ei taida hallita. Oikeus on kulkea, mutta ei omistaa eikä hallita. Kovaa duunia painetaan, mutta on aikaa reppanoille aina hetki..

      • heh_hah_haaa

        Hah-hah-hii-heh-heh-hee-he-he... Nauruako joku kaipsi. Tähän voi nauraa kuka tahhaansa...

      • oikeus_hallinta_lupa
        nauruvaankovenee kirjoitti:

        Voi, kun ei taida hallita. Oikeus on kulkea, mutta ei omistaa eikä hallita. Kovaa duunia painetaan, mutta on aikaa reppanoille aina hetki..

        Tiedätkö arv. nimim. mitä nuo hallita, omistaa, oikeus tarkoittaa lakikielessä? Et näköjään...

    • kaksikalaa

      Vai hallitsee Mäntyniemen herra (Antero ei Sauli) tietä johon on hyvät opasteet järveltä päin veneille ja moottorikelkoille.

      • AAAAAAAAANTERO

        A on parasta ryhmää. A kuin Antero

      • kaksikalaa

        Tauno Antero.

    • Toivonkoturhaan

      Tää palsta alkaa vaikuttaa vainoharhaisten temmellyskentäksi! Eiköhän ylläpidon olisi aika antaa loparit tälle palstalle. Turhan turhaa jaaritusta. eikö Kuhmoisista ,muuta löydy kuin löyhäpäisten höpinöitä! Nyt piste tälle pastalle. toivoo yksi llukija. Näyttvät solvaavan jatkuvasti jotain tahoa, jopa nimellä mainiten. Sehän on kiellettyä. Huom! ylläpitäjä! Pistäpä jo viimeinkin tuulemaan! Keksiköön nuo oman palstansa kokonaan! Tää on höpötystä!

    • kaksikalaa

      Pallo hukassa !!!
      Kalastan järvellä ja maanomistajalta saatu lupa venepaikkaan. Nyt naapuritontin omistajat vaativat heiltä lupia venepaikkaan, Kukahan muu vielä vaatii lupia ? Mistähän nämä luvat pitää pyytää näin Vappuhengessä ja aatteessa????

      • exkolhoosiparoni

        Sano, että menevät vappumarssille ja muistelevat menneitä. Ollaan suomessa, eikä sirpin ja vasaran varjossa..

    • Lynksikelekka

      Vieläkö teillä kelkkakausi jatkuu?

      • Kelktt

        Jytkyttää oikein viellä. On aikaa ajella ja vahtia toisten tekemisiä kun Umpin tehtaalta ennen aikaisesti eläkkeelle laittoivat minun persun reppanan. En tullut toimeen johtajien kanssa koska olen kateuden Vennamolainen.

      • terijoenhallituksenjäsen

        Minä olen pitänyt aina enemmän vasemman puolen kaverina kuin persuna?

      • munakaspalopohjaan

        Sinäkin taidat olla samanlainen pelle, kun viitsit ottaa kantaa hölmöjen juttuun. Pistä nimesi esiin, äläkä itke jos piiloudutaan nimimerkkien taakse.

      • robinhoodi

        Minua harmittaa enemmän se mönkijä ja muut rikolliset. Minä maksan mökistäni kovat verot ja haluan täydellisen rauhan ympärilleni. Maalaisten pitäisi palvella minua, koska elätän teitä!

    • JytkyttääJaKantelee

      Milloin iskee taas sensuuri? Arvaten huomenna pyykivät taas kun persu on nillittänyt ylläpidolle.........

      • kukaviimeksinauraa

        Onneksi Ip-osoitteesi on ollut selvillä jo ajat sitten!

      • OnneksiSuomessaSananVapa

        Ootko ihan tosissasi? Sano reppana että ylläpito tietää, mutta et sinä.......mutta me tiedetään että olet sellainen mökkiläinen..........ja odotan innolla jatkoo......

        Kelkkailu on muuten Ruotsissa paljon helpompaa kuin Suomessa. Saa ajaa toisen maalla kunhan ei tee vahinkoa taimikolle. Tämä nilittäjä mökkiläinen nillittää kun ajetaan kelkalla hänen mökille johtavalla tiellä. Nilittäjä mökkiläinen ei edes omista tietä, vaan kuvittelee olevansa kaiken omistava......

      • jokumuukintietää
        OnneksiSuomessaSananVapa kirjoitti:

        Kannattaisi tutustua ensin palstan sääntöihin ja sananvapauteen ennenkuin täällä huutelee. Sananvapauteen ei tosiaankaan kuulu se että sama henkilö eri nimimerkkien takaa jatkuvasti huuteleen perättömiä asioita ja mustamaalaa yksityisiä henkilöitä mainiten heidät tunnistettavasti nimeltä. Luuletko olevasi itsesi kanssa piilosilla kun aina kysyt ja vastaat eri nimimerkillä, tuolla tavalla saat tietenkin mieleisesi vastauksen. Sääliksi käy jos tämä on ainoa huvisi!

        Alla kopioitu muistin virkistämiseksi säännöt 24-palstalta

        Suomi24:n säännöt
        Suomi24:llä on velvollisuus voimassaolevien lainsäädännön mukaisesti luovuttaa käyttäjien tiedot poliisille. Tiedot luovutetaan myös poistetusta sisällöstä. Rekisteröityjen nimimerkkien rekisteritiedot ovat myös viranomaisten saatavilla virallisen tutkinnan yhteydessä.

        Tutustu myös Suomi24 palveluiden käyttöehtoihin ja rekisteriselosteeseen.
        Erityiset käytännöt Keskusteluissa

        Suomi24 tarjoaa maksuttoman kanavan julkiseen keskusteluun ja mielipiteiden vaihtoon. Jotta keskustelupalstojen ilmapiiri säilyisi miellyttävänä ja kaikille sopivana, on kaikkien kirjoittajien noudatettava palstoja koskevia sääntöjä. Muistathan, että olet vastuussa omasta kirjoituksestasi ja sen sisällöstä. Kirjoittajaa sitoo Suomen laki. Keskustelujen ikäraja seksipalstoilla on 18 vuotta.

        Jos huomaat keskustelupalstoilla asiatonta sisältöä, ilmoita siitä aina ylläpidolle. Jokaisen viestin alapuolella on ILMIANNA-linkki, josta avautuvan lomakkeen avulla voit välittää viestin ylläpidolle. Kirjoita lomakkeeseen sähköpostiosoitteesi sekä perustelu, miksi haluat, että kyseinen viesti poistetaan.
        Moderointi

        Ilmoitukset asiattomista viesteistä menevät ylläpidon moderaattoreille. Käyttäjien ilmoitusten perusteella moderaattorit voivat poistaa viestejä oman harkintansa mukaan. Ilmoituksia käsitellään päivittäin, sekä arkisin että viikonloppuisin.

        Jos käyttäjä on rikkonut keskustelujen sääntöjä toistuvasti, voidaan hänet bannata eli hänelle asetetaan kirjoitusesto, jolloin käyttäjältä suljetaan mahdollisuus julkaista sisältöä palvelussa. Bannaukset ovat aina määräaikaisia ja niiden pituus on tapauskohtainen. Bannauksella pyritään suojelemaan muita käyttäjiä häiriökäyttäytymiseltä sekä takaamaan rauha Suomi24-palveluissa.

        Keskustelupalstojen kaikki viestit säilyvät arkistoissa. Suomi24:llä on velvollisuus voimassaolevien lakien mukaisesti luovuttaa viestien kirjoittajien tiedot poliisille. Tiedot luovutetaan myös poistetuista viesteistä. Rekisteröityjen nimimerkkien rekisteritiedot ovat myös viranomaisen saatavilla virallisen tutkinnan yhteydessä.

      • seuraavasiirto

        Kerrankin asiaa näille/tälle palstan pilaajalle. Samaa jaaritusta ollut pari vuotta, nimeten arvostelimiaan henkilöitä tunnetusti. Vieläkin jaksaa moottorikelkkailusta järvien jo sulattua. Mikähän aihe seuraavaksi. Olenkin ihmetellyt palstaa jonkin aikaa. Kirjoittaja pyörii ympyrää kuin kettu häntänsä perässä.

      • missä_tieto
        OnneksiSuomessaSananVapa kirjoitti:

        Ootko ihan tosissasi? Sano reppana että ylläpito tietää, mutta et sinä.......mutta me tiedetään että olet sellainen mökkiläinen..........ja odotan innolla jatkoo......

        Kelkkailu on muuten Ruotsissa paljon helpompaa kuin Suomessa. Saa ajaa toisen maalla kunhan ei tee vahinkoa taimikolle. Tämä nilittäjä mökkiläinen nillittää kun ajetaan kelkalla hänen mökille johtavalla tiellä. Nilittäjä mökkiläinen ei edes omista tietä, vaan kuvittelee olevansa kaiken omistava......

        Jos Ruotsissa niin, muttei Suomessa. Kuuleppas, kun laki meillä sanoo, ettei moottorikelkalla ajeta ajotiellä, etkö vieläkään tajua, kuka sitten lienet. Mökkitiekin on ajotie, tie kuin tie, jossa ajetaan autoilla. Olipa tie kenen omistamalla maalla tahansa. Maapohjan omistaja ei ole sama kuin mökkitien "omistaja", jota ei suinkaan sanota "omistajaksi", joka ei todella luule sitä OMISTAVANSA, vaikka niin kuvittelet. Omistamisella ja tehdyllä ajotien käyttöoikeudella ei ole mitään tekemistä keskenään. Käyttöoikeus johtaa tien hallintaan, ymmärsitkö? Et varmaan, jääräpäinen kun olet. Menepäs kokeilemaan kelkkailua jonku mökkitielle, joka on toisen maalla, niin kuin useimmin on. Mökkiläinen siinäkin "omistaa" tiensä. saat äkkilähdöt sieltäkin, vaikka väittäisit, että omistat maan.

      • nuorukaiset

        Kommari ja vanhus sekoilee asiassa.

      • Kuhmoinenkuhtuukesään

        Yes, olis ihanaa nähdä lehmiä Kuhmoisissa! Hanki niitä! Nyt sitten hyvää kesää kaikille. Älkää romahatako.

      • misikani
        missä_tieto kirjoitti:

        Jos Ruotsissa niin, muttei Suomessa. Kuuleppas, kun laki meillä sanoo, ettei moottorikelkalla ajeta ajotiellä, etkö vieläkään tajua, kuka sitten lienet. Mökkitiekin on ajotie, tie kuin tie, jossa ajetaan autoilla. Olipa tie kenen omistamalla maalla tahansa. Maapohjan omistaja ei ole sama kuin mökkitien "omistaja", jota ei suinkaan sanota "omistajaksi", joka ei todella luule sitä OMISTAVANSA, vaikka niin kuvittelet. Omistamisella ja tehdyllä ajotien käyttöoikeudella ei ole mitään tekemistä keskenään. Käyttöoikeus johtaa tien hallintaan, ymmärsitkö? Et varmaan, jääräpäinen kun olet. Menepäs kokeilemaan kelkkailua jonku mökkitielle, joka on toisen maalla, niin kuin useimmin on. Mökkiläinen siinäkin "omistaa" tiensä. saat äkkilähdöt sieltäkin, vaikka väittäisit, että omistat maan.

        Ei jumalauta..Hiljaseksi vetää..Ookko ihan tosissasi. Melkonen seppä olet! Tulenkin sellasella koneella tiellesi ajelemaan, että jää vaan musta savu leijumaan. Onhan siellä hyviä venepaikkoja, että taidan vuokrata samalla venepaikan.

      • lisäätodisteitahyvähyvä

        Keskustelupalstojen kaikki viestit säilyvät arkistoissa. Suomi24:llä on velvollisuus voimassaolevien lakien mukaisesti luovuttaa viestien kirjoittajien tiedot poliisille. Tiedot luovutetaan myös poistetuista viesteistä. Rekisteröityjen nimimerkkien rekisteritiedot ovat myös viranomaisen saatavilla virallisen tutkinnan yhteydessä.

      • KylläKarpollaOlisiTaas
        lisäätodisteitahyvähyvä kirjoitti:

        Keskustelupalstojen kaikki viestit säilyvät arkistoissa. Suomi24:llä on velvollisuus voimassaolevien lakien mukaisesti luovuttaa viestien kirjoittajien tiedot poliisille. Tiedot luovutetaan myös poistetuista viesteistä. Rekisteröityjen nimimerkkien rekisteritiedot ovat myös viranomaisen saatavilla virallisen tutkinnan yhteydessä.

        ^Lainaus toisen tekstistä pitää ilmoittaa^

        Mökkiläinen aloittaa nillittän mökkitiestään ja nyt nillittää kun Suoli24:lla hänelle vinoillaan.

        Mökkiläisellä varmaan paljon kokemusta oikeudenkäynneistä, mutta hallintoasioista. Odotan innolla kutsua, mutta ehkä poliisilla jotain muutakin tekemistä kuin puuttua mielipiteiden vaihtoon. Muista mökkiläinen että oikeuden käynti on julkinen ja myös päättyneet esitutkintapöytäkirjat ovat julkisia. Koska mökkiläinen saamme lisää viihdettä kansalle? Milloin osaat vaieta ja niellä tappiosi?

      • kuuluukoasiasinulle
        KylläKarpollaOlisiTaas kirjoitti:

        Mitäs täällä nillität nimimerkin suojissa, laita nimesi reilusti näkyviin!

      • ymmärryshoi

        Kuka se täällä aina vain moottorikelkalla ratsastaa? Kesä tuli, lumi suli jos et ole huomannut! Miksi tuhlaat yhteiskunnan varoja järjestämällä oikeudenkäyntejä tekosillasi ja sitten laitat syyt toisten niskoille, sillä itsehän kirjoituksessasi niitä myönnät järjestäneesi kun tunnut olevan noin hyvin asioista perillä. Jokainen vastaa omista teoistaan ja jos ei halua olla tekemisisssä virkavallan kanssa niin kannattaa lopettaa laittomuudet. Sama kirjoittaja joka täällä koko ajan haukkuu muita nimillä eri nimimerkkien suojissa on tainnut jäädä äidin tissiä vaille pienenä. Kysyn lopuksi saatko hyviäkin "kiksejä" siitä että saat mollata syyttömiä henkilöitä!

      • MannetOstaisiMieluusti
        ymmärryshoi kirjoitti:

        Onko mökillä mukavaa? Toivottavasti saat jotain hyötyä tästä keskustelusta, ainakin niskasi punoittaa kaupalla käydessä...........

        Milloin olet ajatellut myydä mökkisi?

      • nillittä
        misikani kirjoitti:

        Ei jumalauta..Hiljaseksi vetää..Ookko ihan tosissasi. Melkonen seppä olet! Tulenkin sellasella koneella tiellesi ajelemaan, että jää vaan musta savu leijumaan. Onhan siellä hyviä venepaikkoja, että taidan vuokrata samalla venepaikan.

        Mistähän toi taas puhhuu.?! Jatkuvasti jostain mökkitiestä. Sillä on jotain pahasti vinossa...

      • tillittää
        kuuluukoasiasinulle kirjoitti:

        Mitäs täällä nillität nimimerkin suojissa, laita nimesi reilusti näkyviin!

        Niin, teeppäs sinä niin. Taitaa olla sama preivaaja eri nimimerkkien takana. Helppohan sieltä on kysyä ja vastata - itselleen... Mitä kieltä se "nillittää" on. vallan outo sana.

      • TimoEiOleTimo
        tillittää kirjoitti:

        Niin, teeppäs sinä niin. Taitaa olla sama preivaaja eri nimimerkkien takana. Helppohan sieltä on kysyä ja vastata - itselleen... Mitä kieltä se "nillittää" on. vallan outo sana.

        Katos kun peruspersu Ex-tollo Timo M. taas avautuu kyseleen..........

        Miten muuten menee? Vieläkö Mäntylä on ministeri? Miten "ei kansanosakkeesi" Nordea on viime aikoina kehittynyt? Kehittyy samanlailla kuin persujen kannatusluvut.......mites sinä nauroit aina....ei ole pitkään aikaan kuulunut Ex-tollo naurua......hah hah taitaa taas nillittää ylläpidolle että asiaton viesti....

      • Tillittääkö

        Taas outoa tekstiä. Kenelle tuo nimimerkki, nillittäjä oikeastaan tarkoitta nuita haukkumisia?! Luulee kaikkia n.s. ex-tolloksi. Eikö enää olekaan "Tollo". Tämä alkaa käydä huvittavaksi. Ikään kuin nimimerkillä olisi puurot ja vellit sekaisin. Kaiken varalta haukkuu kaikki kirjoittajat. Tämäpä on jännä sivu! Lisää! jostain persun kannattajasta onkin kyse? Mikä siinä niin vaikiaa?

    • Jatketaan

      Laita nyt tyyny hyvin pään alle yöksi ja sit aamulla hyvin nukutun yön jälkeen meet poliisi asemalle nillittään että sinua harmitaa kun Suoli24:lla puhutellaan sinua nimellä kun olit aikoinasi niin tyhmä että nimesi mainitsit. Ajattele kuinka tärkeen työtehtävän poliisit saavat ja aikoinaan mainitsit Pohjois Korean ja täytyyhän sinun saada oikeutta.

      Toisaalta voit ottaa yhteyttä persu takinkääntäjä oikeusministeri Lindströmmiin, entiseen Umpin luottamusmieheen että sinua kohdellaan kaltoin ja se olisi lakon paikka.

      Joko käki on kukkunut tänä keväänä? Jos ei käki ole kukkunut niin moni nauraa sinulle kylillä ja on menossa veikkaus milloin laitat mökkisi myyntiin.

      Tiedätkö jämsän kirjastojen i-protokollat? Ja vinkkinä viellä sinulle että käytät langatonta verkkoa ja sen suojaus on hyvin persumaisesti hoidettu.

      Hyvää yötä ja huomenna on sitten uusi päivä, ehkä käki kukkuu, kukkuu!

      T. Десант

      • NaurettavaMölliläinen

        Otappa vähän vähemmän päihteitä persun tollo jotta ulosannistasi saisi jotain selvää.........

    • MilloinLähdet

      " Maanomistajienkin olisi sivistävää olla mökkiläisiinsä asiallisesti yhteydessä, tekeepä mitä tahansa, jos asiassa kuin asiassa sivuaa mökkiläistäkin! Missä on edes sydämensivistys?"

      Maanomistaja omistaa ja tekee miten haluaa.....Menen sinä mökkiläinen muualle jos ei ole hyvä olla!

    • porvarityömieseikommari

      Tottakai maanomistaja tekee mitä haluaa, niin teet itse siellä tontillasikin! Herätys hei nyt oikeasti! Kysytkö maanomistajalta lupaa, jos rakennat vaikka grillikatosta tai pidät venettä rannassasi? Ei se tee toisia paremmaksi, jos on jonkun tontin tai mökin omistaja. Ei maanomistajan tarvitse olla missään tilivelvollisuudessa mitä maillaan tekee. Ei siinä tarvita mitään sydämen sivistystä. Maanomistaja vastaa maistaan itse ja tontin omistaja omasta tontistaan. Ei tämä maa ole mikään Neuvostoliitto. Ei tarvitse mennnä rajan ylitse ja ruveta holhoamaan toisia. Unohda ajatus ¨mikä on minun on minun, mikä on sinun on myös minun¨ ja jos meinaat, että kiinteistöverosi rikastuttaa maaseutua, niin olet väärässä. Monesti erilaisten valitusten aiheuttamat kulut ja haitat ovat moninkertaisia ja rasittavat pienen kunnan virkamiehiä. Ja jos asiaan sekoitettaan vielä poliisit ja muut kunnan ulkopuoliset virkamiehet, niin lasku on moninkertainen. Minkä takia joka tielle ja rannalle mahtuu yksi jolle mikään ei ole hyvä. Loput 99% ovat tyytyväisiä, eivätkä näe samanlaisia epäkohtia joista pitäisi valittaa, tai ruveta hoitamaan enemmän naapurinsa asioita kuin omia. Annappa tähän kysymykseen hyvä vastaus ¨milloin lähdet nimimerkki¨? Olen hyvin mielenkiintoinen vastauksestasi, koska haluan päästä tämän yhden prosentin porukan ajatusmaailmaan jotenkin sisälle..

      • totuudessapitääpysyä

        porvarityömieseikommari, miltä vuosikymmeneltä olet tietosi kaivanut. Mitä nykypäivänä saa tehdä tai rakentaa ilman lupaa vaikka omistaisi kuinka paljon maata? Kunnalta tai kaupungilta pitää kysyä lupa mm rakentamiseen puiden kaatoon ja niin edelleen ja tarvittaessa myös lupa naapureilta on saatava. Älä viitsi levittää perätöntä tietoa vaikka kovasti tunnut kaiken tietävän!

      • lokman

        En ole kyllä puunkaatoon tarvinnu mitään kunnan lupaa. Joskus olen maisematyöluvan hakenut ja siihenkin ei ihmeempiä lupia tarvittu. Mökkiläinen kyllä inisi ettei saa kaataa, mutta vein kaikki puut pois. Kateellinenhan se vain oli, koska omisti vain maata kynsien alla. Kuulemma maanomistajat ei kunnioita mökkiläisiä. Jäis kyllä kaikki projektit tekemättä jos pitää hyväksyntä hakea joltain rajanaapurilta, paskakin pitäisi vääntää salassa..

      • kauheatmökkiläiset

        joo muistan yhdenkin mökkiläisen taisi olla juurikin Kuhmoisissa ja vielä kyseessä insinöörimies joka haastoi metsänomistajan oikeuteen kun omistaja kaatoi puita omasta metsästään

    • NordeaKovassaVedossa

      Hyvää Juhannusta mökkiläiselle! Kyllä meillä taas nauru maittoi kun katseltiin sinun toljotustasi........olet todelline persunillittäjä.

      Enään muutama kuukausi ensilumien satamiseen ja sitten taas ajellaan vai mitä nimimerkki Kelkt( jämpsän palstalla mökkiläinen kirjoitteli nimimerkillä Kelkt)?

      • oikein_kirjoitus_taito

        Oijoi, mitä kielivirheitä! Esim "enään" kirjoitetaan "enää"!

      • PisteTimolle
        oikein_kirjoitus_taito kirjoitti:

        Oijoi, mitä kielivirheitä! Esim "enään" kirjoitetaan "enää"!

        . . .

    • luotankasvuuuuuun
      • tillittää

        Kuhmoisissahan on mökkeilijöitä tuhansin...! Kuinka monia haukut? Aina vaan luotat kasvuun?

    • PiippalanKulmiltaTullaan

      Onkohan mustikat kypsynyt kun mökkeilevä Timo ei ole ehtinyt nyt nilliittään Suoli24 ylläpidolle että pitää pyyhkiä pyyhkiä pyyhkiä pyyhkiä.........

    • uneliaat

      Liian hiljaista? Rantautumispaikka hyvin käytössä !!!Savolaisnmlliset veneet ja ihmiset piilossa ???Missä kommentoivat naapurit????

      • hereilläoleva

        Sain kyllä hyvän venepaikan. Toiset vahtii venettäni ja voin keskittyä kalastamiseen.

    • lenkkeilijän_havaintoja

      Kelkkauran ranta on muuttunut näköjään vierasvenesatamaksi.Siitähän on hyvä lähteä veneellä järvelle ja kelkalla jäälle.Autopaikkojakin on riittävästi ja tie on erinomaisessa kunnossa.

    • niekku1

      Nyt se tapahtui.>Moto saa paljon aikaan kahdessa päivässä , eikä edes ely eikä vähäinen äly pysty reagoimaan tapahtuneeseen?Onkohan tulevina viikonloppuina uteliaita tien haltijoita ja muita uteliaita ?Ajot alkaa kuulemmanna huomenna.(Ei suurajot).

      • lateksimake

        Jos haluatte maalarimestarin palveluksia, niin alueella liikkuu sellainen. Erikoisalaa spraymaalaustekniikat. Ilmeisesti opettelee vielä pohjamaalausta..nouseva tulevaisuuden tähti taiteilija. Hallitsee yhden värin pyyhkäisytekniikan.

    • undertaker

      Vetäkää vittu päähänne saatana! Ei tarvi tulla saataNA..

      • voikamalasentään

        Oho, mitä kielenkäyttöä taas! Näistä ei tiedä, kuka kirjoittelee nimim. varjossa. Tulkoon esiin, silloin kun on oikeaa asiaa.

      • vaeltajat

        Sano muuta, kauheaa kielen , tien ,rannan ,naapureiden ja ympäristön käyttöä.

      • naapurisirannalta

        Kertokaa niille tahvoille, että tien rakentaja ja rannan omistaja saa käyttää omistamiaan alueita. Ei sitä voi sellainen henkilö kieltää, jolla on vain tienkäyttöoikeus. Edelleen pitäisi hoitaa oman tonttinsa asioita, eikä holhota toisia. Ja varsinkin erittäin turhaa silloin, jos ei ole tienkäyttöikeutta ollenkaan. Turha työntää nokkaansa asiaan, vaan purkaakseen tuskaansa, jos se tikkari on joskus tippunu maahan.. Turhahan sitä on tietyst sanoa, koska levysssä on ilmeisesti vain yksi raita ja sekin on jäänyt korjaamattomasti jumiin..

      • jolkotellen
        naapurisirannalta kirjoitti:

        Saapihan tiellä kävellä, jokamiehen oikeus sekin...

      • kukkuukukkuukaukana

        Naapurisirannalta. Kuka naapuri ja miltä rannalta? ...rannalla ruikuttaa...".

    • valivalivalivali
    • kalastajat

      Jokamiehen oikeus? Naapurin maalle saa haudata painekyllästettyä puuta ja peittää lehtijätteellä???? Mitähän seuraavaksi saa tehdä jokamiehen oikeudella ??

      • kalastajat

        Missä vartijat ????

      • hautausurakoitsija

        Vartijat on johdonpäässä latauksessa,vaikka keli on vielä lämmin..

    • linksionlinksi

      Miten menee herrat ja hidalgot? Pistin linksin käymään ja kohta lähtee, kun saa lunta telan alle. Ajan muuten kaasu pohjassa enkä nosta kättä, kun näen teidät.

    • PersubnreppanaTimoM.64V

      Kyllä sie kait minulle Ex-tollo Timolle nosta tassuu......

      • linksionlinksi

        En muuten saatana nosta tolloille lapasta😠 painan vittu kaasun pohjaan ja ajan niin, että savu jää leijailemaan tollojen nenän ympärille😈�p

    • Ilvesonlynx

      Lahti jäässä ja lumihärmää pinnassa . Telakone lähti käyntiin.Opasteet kiitettävän hyvät! Kerrankin !!! Suunta selvä. Uran omistus joillakin tahoilla epäselvä hetken aikaa vielä?Odotetaan jään paksunemista.

      • sivistynytkaupunkilainen

        Ei mitään lupaa ajella ilvesonlynx. Pidä kelkkasi omalla tontilla! Se on aivan laiton helvetinkone!

      • miliisi

        Kuhmoisten rikostilastot ovat pienentyneet tänä vuonna lehden mukaan. Onko puuha-pete kavereineen lopettaneet perättömien ilmiantojen tekemisen? Sehän jo vaikuttaa ainakin 30 prosenttia tilastoihin..

      • suomenna

        Koska rikostilastoissa on alkanut näkyä perättömät ilmiannot, olen aina luullut että tilastoihin merkitään vain tehdyt rikokset! Olet tainnut itse rikoksia tehtailla ja nyt olet ilmeisesti pitänyt taukoa ja tästä syystä tilastot pienentyneet!

      • poikkikorva

        Mäntyniemen TILEHERRARRAN maksut ja mäyräniementien parisknnan visiot tuskailee lisäaiheita ?????

      • paparatsi
        suomenna kirjoitti:

        Koska rikostilastoissa on alkanut näkyä perättömät ilmiannot, olen aina luullut että tilastoihin merkitään vain tehdyt rikokset! Olet tainnut itse rikoksia tehtailla ja nyt olet ilmeisesti pitänyt taukoa ja tästä syystä tilastot pienentyneet!

        Onko se ite tehtaan johtaja notta tarkootan se mestari joka tehtailee. Ei siis mikään metallipajan, vaan sylttytehtaan. Heitätkö nimmarilla, koska keräilen julkkiksien nimikirjoituksia..

      • Voiaikojavoitapoja
        poikkikorva kirjoitti:

        Mäntyniemen TILEHERRARRAN maksut ja mäyräniementien parisknnan visiot tuskailee lisäaiheita ?????

        Poikkikorva kyllä haukkuu vallan väärää puuta ja vääristelee asioita omaan pussiinsa...

    • ValkoinenPersuNekru

      Onko timoo näkyny?

    • undertaker

      Edelleen vetäkää karvareuhka korviin asti, enkä muuten tarkoita karvalakkia. Vituttaa kunnon kansalaisten puolesta.

    • Ikuinenoptio

      Kausi alkanut ja opasteet rannassa.Satapäiväinen (koti)rauha rikkontunee jo tämänvuoden puolella !!

      • liikunkunhaluan

        Taisin rikkoa kotirauhaa..Kävelin järven jäällä ojalahdessa. Anteeksi paljon! Välimatkaa taisi olla neljä kilometriä, mutta häiritseehän sekin..

    • Testattu

      kelkkareitit.fi .Kartasta löytyy hyvä tieto tämänhetkisistä kelkkareiteistä.

      • terijoenhallituskaatui

        Kaasu pohjaan ja antaa mennä vaan niin maan perkeleesti. Ihan sama mitä teet, niin olet kotirauhan rikkoja ja rikollinen. Jos menet sunnuntaina kirkkoon niin sekin varmasti loukkaa tunteita. Helppo on toisia syyttää, kun on niin täydellinen ite. Herätkää Hei todellisuuteen jo. Nyt eletään jo vuotta 2016! Neuvostoliitto romahti jo aikaa sitten ja ollaan Suomessa. Pohjois-koreasta saattaa vielä löytyä aatteen puolesta toisia holhoavia. Ei muuta kun Menolippu sinne ja mukavaa lomaa!

      • luotankasvuuu
        terijoenhallituskaatui kirjoitti:

        Katos kun Ex-tollo Timo M on herännyt valittaan .......tyypillinen persun valitus ja valistus:

        "Herätkää Hei todellisuuteen jo. Nyt eletään jo vuotta 2016! Neuvostoliitto romahti jo aikaa sitten ja ollaan Suomessa. Pohjois-koreasta saattaa vielä löytyä aatteen puolesta toisia holhoavia"

      • eitarvitsekunnioittaa

        Harmittaako kovasti taas, kun moottorikelkat liikkuu? Kuulin vähän, että poikaa harmittaa kovasti asia! Kovasti tuntuu painavan mieltä, että kuinka taas voisi keksiä jotain toisten kiusaksi. Oletko kavereitasi saanu rannoilta mukaan touhuiluun. Vai ovatko hekin moukkia ja ei sivistyneitä. Hyvää uutta vuotta ja nautitaan yhdessä olosta. Me ainakin nautimme!

      • hautausurakoitsija

        Nyt ei muuta kuin kelkka käyntiin ja kaasu pohjaan. Urakat on hyvällä mallilla..

    • Hyvinmäneäsavohämeessä

      Kuhmoisten tärkein ja kiinnostavin asia tuntuu olevan joidenkin moottorikelkkailu. Kyllä teillä hyvin menee kun vaan tämmöisilläkin lumilla voi metsissä ajella. Moottorikelkat verolle!

      • saunantaakke

        Turhat valittajat verolle ja sakkoa jokaisesta perättömästä ilmiannosta!

      • PersuillaLaskee
        saunantaakke kirjoitti:

        Turhat valittajat verolle ja sakkoa jokaisesta perättömästä ilmiannosta!

        Semmoinen se meidän entinen tehdastyöläinen Timo on.

    • Eivahti

      Missä vahdit. Tuli lunta ja sen myötä reittikelkkailijat.

      • ladaniva88

        Bensa on niin kallista ettei kommunistin lompakko kestä joka päivä tulla vahtimaan.

      • hautausurakoitsija

        Huomenna kannattaisi tulla vahtimaan ja jakamaan oikeuksia, kun reilu 140 ralliautoa tulee kulmille. Nehän voi vaikka rikkoa kotirauhaa ja tulee paha mieli kun toisilla on hauskaa. Tikkari tippuu maahan ja taas lapsosia harmittaa..

      • ladaniva88

        Paikallislehdessä kerrottiin, että joku elämäänsä kyllästynyt on valittanut oikeusasiamiehelle, kun on vähän ralliautot pärissy! Samalla on syyllistetty poliisia ja elykeskusta. Mikä jumalauta näitä ihmisiä vaivaa..

      • koskamissä

        Onko Kuhmoisissa ajettu joku moottorikelkkaralli?

      • herrabresnevi

        Korvien välissä sitä rallia taitaa heittää pari aivosolua ja nekin vammautu siinä vaiheessa, kun jumala loi ihmistä, mutta piru tekikin oman työnsä saunan takana.

    • ErotkaaKerhosta

      Olkaa huoletta. Kohta se kelkkailu Kuhmoisissa loppuu, kun kerhosta katoaa jäsenet. Keräävät vain vuosimaksuja, eivät tiedota jäsenilleen muualla kuin facebookissa ja kuuleman mukaan kelkkakunkkukilpailustakin jäi ilmoittamatta!!! Miten ne jäsenet saavat tietoa, joilla ei ole facebookia tai eivät sellaista halua. Kuulemma myös maksettu jollekin jäsenelle bensarahaa kilpailuihin osallistumisesta. Ja mitenköhän sekin makhdollinen menestys hyödyttää kerholaisia? Taitaa touhu olla kovin sisäsiittoista!

    • sivistynytjaainoa

      Rikollista toimintaa taas havaittavissa. Autot liikkuu ja potkukelkat menee yötä päivää! Ei ole normaalia!

      • ludelinssi

        Timo on näköjään tuteemipaaluja ihastelemassa.

      • keskustaakohti

        No miten vasemman puolen kavereiden vaalit meni? SKP ei tainnu enää näissä vaaleissa olla mukana..Mutta vappuhan se kohta on niin voitte silloin ainakin marssia!

      • Liplapliplaplip

        Kerkee laituria korjaamaan, kun ei tarvitse kelkkoja ja muita jäällä liikkujia katsella. Tuli nääs kesä ja laiturilla on kiva istuskella jos se vaan pysyy pinnalla!

    • juhannus1

      Missä kommentit.

      • Canoninmies

        Suomi24 on ohjelmoitu suodatin joka estää tirehtöörin ja hänen avustajansa kommentit. Ei voi enää sätkiä muuta kuin kamera kädessä.

    • ristipuna

      Kylläpä kelkkareitit.fi työllistää Jämsän poliisia.

      • Pitkäonputkeni

        Tarvisin apua? Ostin pitkäputkisen kameran, enkä osaa ottaa kuvia. Kysyin apua ammattilaiselta, mutta hän sanoi, että tällä palstalla on pätevä kaveri joka osaa kuvata niin ettei kerkee edes kissaa sanoa..

      • Putkenionpitkä

        Hän on jäävi näissä kuva-asioissa. Ei pysty auttamaan sinua...

    • kaukokiikari

      Vesi on korkealla ja laiturit kelluvat jäiden alla ja päällä. Kelkkareitin maaosuus on nyt lyhentynyt huomattavasti. Lisääaiheesta kelkkareitit.fi

    • LynxiinLuotan

      Onko Timo M. lähtenyt sinisen tulevaisuuden kelkkaan? Kohta kun jäätyy niin päästään ajaa kelkalla että ex-tolloo v.....

    • Valraus

      Tosi hyvä reitti . Merkit hyvin esillä ja suomenkielinen opastaja neuvomassa. Tosi hyvä ja tarpeellinen reitti/ura.

      • oikeusvoittaa

        Minua häiritsee, kun juntit liikkuu ja kulkee edestakaisin. Ei se ole sivistynyttä elämää se.

    • pahantekijä

      Mitä Mäntyniemessä touhutaan ? kelkkareitit.fi sivulta löytyy tietoja !!

    • koirantaluttaja

      Hiljaista tällä rintamalla . Ainoa kommentti Kiinteistömaailma.fi.

      • snowking

        Useimmiten kelkkaurilla on melko rauhallista juhannuksena. Innokkaimmatkin ovat malttaneet laittaa linksin kesälaitumille :D

      • tierähänestä

        Vai olisko lynks ?

    • Kateellinen

      EK 12 JA EK 18 Kelkkareitillä !!!Tien omistajat herätlää,

    • herrojenherra

      Onko pitkäputkista kameraa näkyny. Tarvittaisiin kuvia, kun pian talvi koitaa.

    • hautausurakoitsija

      Kyllä on ala vaihtunut. Kamerasta tuli muisti täyteen ja putki jumittui. Nykyinen homma on leikkiä tiemestaria. Taidetaan olla sydämen asialla..

      • Ajaja

        Jo on ihmeellisiä ja kummallisia kulkijoita . Jättävät jälkiä.

    • Anonyymi

      Toinen lähti, paska jää. Paskasta nousee mänty herran pää!

    • Anonyymi

      Tilanne 1-0 . Moottorikelkka liikkuu , valittajaa ei näy .

    • Anonyymi

      Coronassa yksi aivastaa ja kymmenen paskoo housuun. Lahdella kymmenen liikkuu normaalisti ja toveri paskoo housuunsa. Sen verran eroa...

      • Anonyymi

        Näin punakoneen yskivän siellä. VAROKAA! Eikä ollu muuten mikään Tska:n kaveri...

    • Anonyymi

      Hyvin kulki kelkka, vaikka lumi oli vähissä. Nyt ei ollut kuvauspistettä matkan varrella. Onkohan valokuvauksen ammattilainen lomautettuna..vai koti karanteenissa

      • Anonyymi

        Veikkaisin, että roikan päässä. Eikä muuten missään pikalatauksessa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veikkaisin, että roikan päässä. Eikä muuten missään pikalatauksessa....

        Laittomuudet jatkuu edelleen. Mökkirauha meni ja mieli pahoittui. Ei voi olla niin, että maaseudun rauhassa mönkijä menee kuin junavuoro edestakaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laittomuudet jatkuu edelleen. Mökkirauha meni ja mieli pahoittui. Ei voi olla niin, että maaseudun rauhassa mönkijä menee kuin junavuoro edestakaisin.

        Valtio sulki uudenmaan rajan tiet , mökkiläinen yrittää ja on yrittänyt kuusi vuotta sulkea toisen omistaman tien !

    • Anonyymi

      Mikään ei ole ikuista. Toinen myi mökin pilkkahintaan ennen koronabuumia ja toisella tuli ikä vastaan. Nyt on kaikilla hauskaa. Tylsää on kun ei saada ärsyttäviä kommentteja. Onneksi kaukoputki katosi maisemista.

    Ketjusta on poistettu 42 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      1991
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1475
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1153
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1128
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1119
    Aihe